Monissa ammateissa keho joutuu fyysisesti kuormittaviin tilanteisiin, kuten painavien taakkojen nostamiseen, toistuvien samankaltaisten työliikkeiden tekemiseen tai työskentelyyn kyykyssä. Jos keho tekee toistuvasti kuormitusta aiheutuvia liikkeitä ilman palautumista, varsinkin yksipuolisia ja samaan alueeseen kohdistuvia kuormittavia liikkeitä, se helpommin rasittuu. Siitä voi seurata inhottavia kiputiloja, rasituksesta syntyviä loukkaantumisia tai vammoja, jotka heikentävät työkykyä ja elämänlaatua. Vähän niin kuin aivotkin tarvitsevat lepoa ja palautumista kuormituksesta, keho tarvitsee lepoa ja vastaliikettä samaan tapaan.
Säännöllinen lihaskuntotreeni, kestävyysliikunta ja jaksamisesta huolehtiminen levon avulla tukee työhyvinvointia ja ennaltaehkäisee työrasituksesta aiheutuvia oireita. Pienikin muutos voi vaikuttaa valtavasti omaan jaksamiseen niin töissä kuin vapaa-ajalla. Esimerkiksi kuntopiirityyppinen treeni kotona, pienillä vastuksilla ja useilla toistoilla on hyvä tapa ylläpitää tuki- ja liikuntaelinten hyvinvointia hyötyliikunnan ohella.
On hyvä aloittaa rauhassa ja siten, mikä on pitkällä aikavälillä kestävää. Kun liikkuu siten, mikä tuo myös hyvän fiiliksen ja sopii omaan arkeen, liikkumisesta tulee kestävää ja liikkumaan on kiva lähteä. Sitä kautta voi myös motivoitua kokeilemaan uutta ja löytää lisää intoa. Jokainen meistä varmasti löytää itselleen sopivia lajeja ja tapoja liikkua, vaikka aika tuntuu olevan välillä vähissä.
Jos aloittaminen on hankalaa, pienikin muutos arkeen voi toimia. Esimerkiksi hyötyliikunnan lisääminen.

Hyötyliikuntaa on monenlaista ja siihen voi aina ottaa mukaan myös perheenjäseniä, tehdä yhdessä ja kokea yhdessä:
// Kävelyä paikasta toiseen, myös rappuset.
// Pyöräily työpaikalle tai kouluun.
// Kaikenlainen kotityö sisällä ja pihatyöt.
// Lasten kanssa leikkiminen sisällä ja ulkona.
// Kauppareissun tekeminen kävellen.
Mikä sun pieni askel kohti muutosta voisi olla, jotta sun olo kohenisi?
Mukavaa päivää teille!
